16. elokuuta 2016

That type of person tag


Aamupala, lounas vai päivällinen?
Sanoisin että päivällinen, sillä se on yleensä mun päivän tukevin ateria. Aamupala jää arkisin tosi pieneksi eikä se oikeen maistu ja vähän sama on kyllä lounaankin kanssa ainakin näin koulussa ollessa.

Juotko muroissa käytetyn maidon?
En. Jos maito ei mene murojen kanssa heitän sen joko pois tai haen lisää muroja jotta se loppu maito menee :-D

CD, radio vai puhelin autossa?
Puhelin, sillä silloin saa kuunnella juuri sitä mitä haluaa.

Ikkuna- vai käytäväpaikka?
Ikkunapaikka, mikäli vieressä ei istu kukaan... junassa esimerkiksi raivostuttavaa kun joutuu kokoajan häiritsemään vieressä istuvaa kun käy vessassa tai vaikka vaan kävelemässä.

Ensin shampoo ja sitten suihkugeeli vai toisinpäin?
Ensin shampoo, sitten hoitoaine päähän ja sillä aikaa kun hoitoaine vaikuttaa lotrataan suihkugeelin kanssa.

Oletko stressaava vai rento?
Ehdottomasti stressaava. Teen kyllä kovasti töitä sen eteen että olisin rennompi, mutta tämä koulu nyt varsinkin tuottaa päänvaivaa.
Oletko kärsivällinen vai kärsimätön?
Todella kärsivällinen.

Aikataulutatko menosi vai oletko enemmän go with the flow?
Go with the flow! Opiskelun kanssa tää on vähän tuottanut ongelmia, kun en harrasta mitään lukusuunnitelmia tai muita vastaavia... hups. 

Mitä haluat/halusit tehdä isona?
Tällä hetkellä musta tuntuu, että lähden opiskelemaan itseäni lukion opettajaksi, mutta museoamanuenssi tulee hyvänä toisena vaihtoehtona. Pienenä halusin olla kampaaja taikka malli :-D

Oletko prankster?
En oikeastaan.

Pukeudutko hienosti vai et niin hienosti? 
Sanoisin että hienosti.

Lempivaatteet?
Mulla ei sinäänsä oo mitään yhtä tiettyä, vaan yleisesti kaikki lämpimät villapaidat
Mitä soitinta haluaisit soittaa?
Huilua tai viulua, molempien näiden ääni on niin rauhoittava. 

Itä- vai länsirannikko?
Itärannikko. 

Lontoo vai Los Angeles?
Lontoo.

Lempijuhlapyhä?
Uusi vuosi.

Nukutko ovi kiinni vai auki?
Kiinni tai ihan vähän raollaan. Mikäli Ylppö, eli kissani, on mun huoneessa siinä vaiheessa kun alan nukkumaan niin jätän tuon oven auki että hän pääsee sitten pois kun haluaa.

Oletko koskaan varastanut?
Olen ja jäinkin siitä (onneksi) kiinni varsin alkuvaiheissa.

Tatuoinnit vai lävistykset?
Tatuoinnit.
Konsertit vai teema-/huvipuistot?
Konsertit. Huvipuistoissa on aivan liikaa laitteita jotka menee liian korkealle! Ei sovi tällaselle korkeita paikkoja pelkäävälle.

Musiikki vai kirjat?
Musiikki, sillä se on osana mun jokapäiväistä elämääni.

Animaatiot vai näytellyt elokuvat?
Sanoisin että näytellyt, sillä kaikki mun top 5 lempparini ovat näyteltyjä. Rakastan kuitenkin animaatioita myös todella paljon!

Kirjeet vai sähköposti?
Jos on pakko valita, niin sähköposti. En halua laskuja ynnä muita paperisina, sillä niitä on sitten joka paikka täynnä. Toisaalta on todella päivää piristävää saada joltain kirje/kortti, eikä mitään sähköpostia..

Mikä oli ensimmäinen keikkasi/konserttisi?
No ihan eka on joku Fröbelin palikoiden konsertti, josta en kyllä muista juuri mitään, sillä olin niin pieni sillon :-D Eka jonka muistan on Bring Me The Horizonin vuoden 2011(?) keikka.

Puhutko vieraita kieliä?
Kyllä. Englantia, ruotsia ja hieman saksaa. 
Makea vai suolainen?
Makea.

Saatko kielen rullalle tai saatko kielen nenään?
Saan kielen rullalle, mutta en kyllä koskettamaan nenänpäätä.

Osaatko viheltää?
Kohtalaisesti kyllä.

Uskotko aaveisiin tai avaruusoliohin?
En aaveisiin, mutta avaruusolioihin kyllä. Mä välillä vähän suorastaan oudoksun ihmisiä, jotka ajattelee että ollaan ainoita järjellisiä olentoja tässä universumissa, kun miettii kuitenkin kuinka suuri paikka tämä maailmankaikkeus on.

Mun mielestä nää tällaset postaukset on ihania, sillä vaikka nämä ei käsittele mitään elämän suurimpia kysymyksiä niin nämä joka tapauksessa kertovat mun mielestäni aika paljon ihmisestä. Mulla itselläni ei ole mitään itseni esittely -postausta, joten kaikki tällaset toimikoon sen postauksen puolesta! Kysymykset bongasin toisesta blogista, eli nämä kysymykset on ihan vapaasti kopioitavissa :-) Senkus vaan tekemään omanne! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti