31. joulukuuta 2013

Jotain vuodesta 2013

DJ Earworm Mashup - United States of Pop 2013
HELSINKI & TAMPERE  Näiltä reissuilta mulla oli niin vähän kuvia tallessa, että tein näistä yhden kollaasin. Tampereella käytiin 9. luokalla luokan kanssa ja Helsingissä kävin ihan yksin, tosin majottauduin isän luokse siellä. Molemmat reissut niin ihania Enpähän ainakaan ole istunu ihan koko vuotta täälä Rovaniemellä.
RUOKA  Varmaan viimeistään tässä vaiheessa tajuatte, että mä rakastan ruokaa, kun näin 2013 vuotta muistellessa ruoka saa näinkin ison osuuden? Oon kokeillu kaikkia ihania erilaisia uusia ruokia, jopa itse kokannut ja käynyt erilaisissa paikoissa syömässä.
 SHOPPAILU  Voi oon ostanut tänä vuonna kaikkea tärkeetä ja vähemmän tärkeetä! Tein kuitenkin huomattavan parannuksen vuoteen 2012 verrattuna, sillä sillon tuli ostettua ihan hirveästi kaikkia vaatteita, joita sitten loppujen lopuksi en välttämättä edes kertaakaan käyttänyt. 
TURKKI, ALANYA Kovin monelta mun blogiani pidempään seuranneella tuskin on mennyt ohi, että olin tuossa syksymmällä tosiaan Turkissa, siitä tulikin tehtyä se 3 postausta... Muutama näistä kuvista on niissä postauksissa saattanut esiintyä ja voi olla siis että olette osan näistä nähneet, mutta koitin kuitenkin katsoa sellasia, mitä ei vielä täältä mun blogini puolelta löydy. Turkissa oli aivan ihanaa, tarviiko tätä edes tarkemmin selittää, eikö ulkomailla ole aina ihanaa? Lämmin ilma, meri, hyvä ruoka ja... lista on loputon!

Tää taitaakin olla tämän vuoden viimenen postaus, postaan taas sitten ensi vuoden puolella ;-) Sitä joululahjavideota en tämän vuoden puolella nyt tänne blogiini saanut, sillä mä halusin postata tämän postauksen nyt ennen kuin vuosi vaihtuu, mutta se on tosiaan tulossa!

2014

26. joulukuuta 2013

Joului

Täälä mun blogissa jatkuu nää jouluset postaukset vielä varmaan yhden postauksen verran, kun ajattelin postata vähän siitä että mitä sain lahjaksi :-) En sitte tiedä, että teenkö sen videon muodossa vai ihan kuvina, pitää katsoa... Kun täälä on nyt aikalailla kellonympäri pimeetä, enkä edelleenkään tykkää kuvata oikeen lampun valossa (oisinkohan jo valittanut tästä tarpeeksi?). Kertokaahan toki, kummalla tavalla sen haluaisitte!

Olin jo tänään, elikkä 26.12, innokkaana menossa kaupungille, mutta eihän sielä mitään paikkoja ollut auki, muuta ku nämä ruokakaupat tietenkin. Huomenna uus yritys, oisi tarkotus katella vähän vaatteita, nyt kun (toivottavasti) noi kunnon alennusmyynnit alkaa.

Kirjottelen taas pian!

23. joulukuuta 2013

En oo valmis vielä


Tiedättekö kuinka vaikeaa on kuvata jotain, mikä ei millään malttaisi pysyä paikoillaan? - Todella vaikeaa


Enkä varmasti oo ainoa, jonka mielestä joulu tuli tänä vuonna liian nopeasti... Oon vasta viime perjantaina päässyt ostamaan lahjoja, kaupat oli aivan täynnä ihmisiä. Mulla suoraansanottuna ahdisti se väenpaljous. Huomenna, eli aattona, mulla alkaa 9 työt ja kestää sellaset 3-4 tuntia todennäkösesti. Töiden jälkeen vietetään iltaa vaan kotona ja katotaan varmaan joku leffa äipän ja veljen kans. Voi kans olla, että tulee huomenna valvottua aika pitkään ja postaan jo huomenna sit taas uudestaan! Mulla meni tätä postausta tehdessä ikä ja terveys, jonka takia kello kerkes lyödä yli kahdentoista, että hyvää joulua siis kaikille!

ps. blogger vihaa mua 

3. joulukuuta 2013

Lämmin kaakao ja pitkä odotus


kolmensuklaankakku4.jpg
kolmensuklaankakku3.jpgPerjantaina kävin kuin kävinkin keskustassa pyörimässä! Koitin metsästää itselleni uusia vaatteita, mutta jostain syystä en löytänyt edes yhden yhtä paitaa, joka oisi mua miellyttänyt. Tarvisin oikeasti uusia vaatteita, mutta en myöskään ole valmis maksamaan yhdestä paidasta yli viittäkymppiä ja kaikki alennusmyynnitkin on tainneet olla juuri koeviikkoani edeltävällä viikolla, jolloin valmistauduin jo kokeisiin. Kaupoissa kiertelyn jälkeen istuin Picniciin. Lämmintä kaakaota ja kolmen suklaan kakkua, nam ♥ 
peili
Tässä jaksossa mulla loppuu joka päivä kymmenen yli kolmelta, eli sillon on jo aika pimeää kun oon kotona. Harmi sinäänsä, sillä lampun valossa kuvaaminen ei oo mun mieleeni. Että mieluummin kuvaisin luonnonvalossa, muttakun sitä ei enää puoli neljältä ole oikeen tarjolla.
ihana
Yhdeksän viikkoa on pitkä aika. Eilen vihdosta viimein meidän kissamme synnytti, ja tällaisia ihania söpöläisiä syntyi 5, joista 4 on elossa. Viimeisen kuvan karvapalleron päätin pitää, en halunnut luopua tuosta ihanuudesta ja nimeksi tuli Ylppö. Kukaan ei voi edes väittää, että nämä eivät olisi söpöjä.