20. heinäkuuta 2014

Åbo #2


turkuåbokollaasi3
 Mun olisi pitänyt kuvata huomattavasti enemmän Turkua, tarkotan nyt kaikkia rakennuksia ja maisemia, Turku on nimittäin käsittämättömän kaunis kaupunki (varsinkin näin Rovaniemeen verrattuna). Käveltiin tosiaan Saaran kanssa lähes joka ilta tunnin jos useemmankin lenkki niitten koiran kans. Lähinnä noilla lenkeillä tuli kuvailtua, että ei niinkään päivällä kun pyörittiin tuola Turun keskustassa. Oli äärettömän ihanaa, kun Turussa oli noita vähän vanhempia rakennuksia, ihanaa arkkitehtuuria. Harmittaa ettei mulla oo noista rakennuksista kuin ihan vaan pari kuvaa. Rovaniemellä kun noi kaikki vähän vanhemmat rakennukset poltettiin aikoinaa maantasalle... harmi sinäänsä.
Käytiin aikalailla joka päivä Saaran kans jossain, pari laiskottelupäivää pidettiin, tehtiin ruokaa ja löhöiltiin sohvalla taikka sängyssä. Mä en ottanut tonne reissulle mukaan muuta kuin ballerinat, joten voitte vaan kuvitella kuinka rikki mun jalkapohjat oli sen jälkeen aina, kun oltiin koko päivä Saaran kanssa pörräilty keskustassa.. aivan älyttömän kipeät. Mun jalat siis todellakin kiittelivät noita löhöilypäiviä. Noh.. ens kerralla sitte oon fiksumpi.
turkuåbokollaasi2
Kuvattiin Saaran kanssa pariin otteeseen toisiamme ja mä en tietenkään tapani mukaan kovin moneen kuvaan itestäni ollut tyytyväinen, joten musta on nyt vaan yks kuva tässä. Nää kuvat musta ja Saarasta otettiin yhtenä aivan käsittämättömän kuumana päivänä, musta tuntuu että hikoilin ku joulukinkku uunissa. Osa kuvista otettiin myöhään illalla ja niistä tuli todella huonolaatusia/heilahti niin niitä ei tässä nyt ole, ne jäävät ihan vaan mulle tänne koneeni kätköihin.
turkuåbokollaasi4
Lisää maisemia! Ekassa kuvassa näkyy jonku verran Aurajokea, vesihän siinä on likasta ku mikä, mutta ihan nätti jokatapauksessa. Varsinki lämpimämpinä päivinä Aurajoen ''rannassa''' (?) :-D oli ihan älyttömästi porukkaa, Saaran kanssa vaan käveltiin siitä ohi kun käytettiin koiraa tai oltiin menossa jonnekin.
Mä en oikeasti tajua mistä tää suuri ''Turkuviha'' on lähtösin, sillä ainakin mun mielestäni Turku on aivan mielettömän kiva paikka, kaunis ja ihmisetki vaikuttaa todella kivoilta. Ihan perätöntä ja turhaa vihaamista, ihana paikka.

Oon myös tässä vähän suunnitellut, että josko lähtisin vielä jonnekin tässä lomalla ennen ku koulut alkaa... saa nähä minne, vai lähenkö ollenkaan. Mulla on ihan hirveästi kaikkia kuvia jotka haluan jakaa teidän kans, eli kirjottelen siis taas muutaman päivän päästä! Nyt nukkumaan.

12. heinäkuuta 2014

Åbo

koirankanskävelyllä
venenen
kukkasiamauuj
Muutama viikko sitten olin Turussa kaverin luona pari viikkoa, kuvailin odotettua vähemmän kyllä mutta kuitenkin ihan kiitettävästi noita kuvia löytyy, en nyt kaikkia kuvia tähän yhteen postaukseen halua ahtaa, kun tuohon alapuolelle tulee kuvat ostoksistakin vielä, katotaan josko kokoan myöhemmin toisen postauksen ihan näistä satunnaisista kuvailuista. :-)
Tosiaan, viime kuun alun makasin kotona, Rovaniemellä. Jotenkin sitten vaan alko ahistamaan ajatus, että makaisin vaan kotona koko loman ja olisin töissä jossain vaiheessa. Mä soitin Saaralle Turkuun ja kysyin että miten ois, käviskö että tulisin sen luo joksiki aikaa ja sehän kävi! Oli ihana nähdä Saara pitkän ajan (4kk?) jälkeen, eikä tosiaankaan tarvinnu olla yksin! Kokoajan oli joku jonka kans sai höpöttää ja se tuli oikeasti tarpeeseen. Oon ollu viimeaikoina vähän noh, surullinen (sen takia blogikin on ollut aivan kuollut viimeaikoina). Mun on vaikea käsittää itekkään oikeen että mitä kaikkea tässä on tapahtunut, joten vielä vaikeampi sitä on tänne yrittää selittää.
No mutta pyörittiin tosiaan Saaran kanssa Turun keskustassa, käytiin iltasin tunnin jos useemmankin lenkki koiran kans ja juteltiin ihan kaikesta. Suurimmaksi osaks oltiin kokoajan menossa, mutta parina päivänä ei sitten vaan jaksanu tehä mitään, maattiin vaan Saaran luona ja katottiin leffaa tai oltiin koneella. Siinä vaiheessa sitten kun mä lähdin Turusta, alko olemaan jo sellanen olo että kyllä kaipaa omaa sänkyä ja muutenkin vähän sitä ihan vaan yksin olemista.
Tarkotuksena oli tulla Turusta Rovaniemelle, Tampereella olis ollut vaihto, mutta sitten iskä sattu soittamaan että josko jäisin hänen luo Tampereelle. Hetken miettimisen jälkeen totesin vaan että noh, miksei? Olin pari päivää Tampereella, siitä matka jatku sukulaisten luo Seinäjoen lähellä olevaan pieneen kylään, Teuvalle. 
ihankaikki
Harmaa villapaita - 13e BikBok (Tampere), musta toppi - 18e BikBok (Tampere), mustavalkoiset housut - 35e Indiska (Tampere), Kaula- ja käsikoru - 3e Ur&Penn (Tampere), kynttilät - Ikea (Raisio) Anteeksi, en millään muista noiden kynttilöiden hintaa, mutta eivät ne kyllä tainneet ku muutaman euron maksaa per paketti?
En saa oikeen koskaan vaatteista kovin hyviä kuvia, niin nuo vaatteet nyt näkyvät valitettavasti vaan tuossa kuvassa ja kynttilöistä en jotenkin nähnyt aiheelliseksi ottaa mitenkään parempia kuvia.
tyynytjamaljakot1
Turkoosit tyynyt - 13e Indiska (Turku), maljakot - 2e Tiger (Tampere)
norsupossuliini
Säästö''possu'' - 15e Indiska (Turku) Mietin tämän ostamista pienen tovin, mulle 15e ei oo ihan mikään taskuraha. Saara kuitenkin muistutteli, että kadun sitte kuitenkin jos en tuota osta. Ja oikeassa oli, oisin katunut jos en ois tätä ostanut.
mukit1
Mukit - 10e Indiska (Turku) Nää oli 10e kpl ja ostin näitä tuon nelisen kappaletta, aluksi ostin vain 2, mutta sit päädyin kuitenkin neljään ja hyvä niin. Vaikka menihän noihin yhteensä sitte sen 40e...
thebodyshop2
Shower gel - 5e The Body Shop (Turku) Vaan 5e kappale? No pakkohan näitä oli ostaa... mä vaan rakastan The Body Shopin tuotteita, en voi hillitä itteäni jos näen että tällasia ihanaisia saa viidellä eurolla. 
uudetsuojakuoret
Kuoret - 5e Ur&Penn (Tampere) Katoin tällasia kuoria aluksi Turussa, mutta sielä niitä oli vaan iPhone vitoseen, Tampereelta löysin neloseenkin näitä ja uusille kuorille oli huutava tarve, eikä viis euroa nyt kovin paha hinta noista ole.

Shoppailin odotettua enemmän. Aluksi olin ostanut vaan pari tuollaista mukia, jotenkin vaan sitten kun oli pidemmän aikaa niin ei voinut enää vastustaa noiden muiden juttujen ostamista... Vaatteet toki ostin kaikki vasta Tampereelta, että Turun reissulta tuli ostettua lähinnä tuollasta sisustushömppää. Huhhuh, oli kyllä melkonen homma raahata noita tavaroita junasta pois, Niko onneksi kuitenkin tuli mua Rovaniemen asemalle vastaan niin mun ei painavinta laukkua tarvinnu itte kantaa kotia. :-D
Mutta mun on kyllä aivan pakko lopettaa tää postaus nyt tähän, tää on jo aivan järkyttävän pitkä, vaikka tuntuu etten puoliakaan asioista oo saanut tähän kerrottua! No mutta, koitan kattoa että mitä kuvailuja sitä vielä tuolta Turun reissulta tänne blogiin postais, sitten  niiden ohella höpisen vähän tarkemmin että mitä tehtiin Saaran kans ja millon!

17. toukokuuta 2014

Mä en tiiä mitä sanoa


granaattiomenainen
pääkalloja2
granaattiomena2
Mulla stressaa, ens viikolla on koeviikko. Mulla on viimeaikoina ollu jotenkin todella sekava olo, välillä oon todella ilonen ja välillä sitte tekee mieli itkeä kaikista ihan pienistäki asioista. Mulla on kauheesti koulujuttuja rästissä, nää pitäis saada tehtyä maanantaiksi. Ja sitten vielä jotenkin keretä lukemaan kokeisiin ja päästä niistä läpikin. En tosiaan tiiä pääsenkö läpi, ahdistavaa.
En oo postannu pitkään aikaan, tavallaan mulla ois vaikka mitä kerrottavaa, mutta en halua kaikkea tähän samaan postaukseen ahtaa, joten kerroinkin nyt tosta tällä hetkellä eniten vaikuttavasta tunnetilasta.. ahdistus/pelko/stressi, en löydä mitään yhtä tiettyä sanaa kuvaamaan mun tämänhetkistä tunnetilaani.
Jottei tää postaus oisi kauheen negatiivinen ja pelkkää valittamista, niin voisin nyt tässä näin sanoa, että mä oon oikeasti tainnu rakastua. Onko se sitte huono vai hyvä, sen jokainen tulkittee varmaan vähän erillä tapaa. Tää on ihanaa, mutta en haluais innostua liikaa, vaikka oikeestaan oon innostunut jo.

25. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen


Austin Mahone ft. Pitbull- MMM Yeah 
pääsiäinen1
pääsiäinen5
pääsiäinen9
Pidennetty viikonloppu oli aivan ihana, mä ainakin kaipasin vähän pidempää taukoa koulusta. Mä vaan söin ja katoin leffoja, otin rennosti. Pitkänä perjantaina meillä oli myös kakkua, mun pikkuveljeni täytti nimittäin huimat 15 vuotta! On niin outoa ajatella, että sekin on jo noin vanha. Vastahan me leikittiin ja tapeltiin hiekkalaatikolla. Muutenkin tuntuu, että aika menee ihan hirveän nopeasti. Kun alotin lukion, tuntui tuo 3 ja puoli vuotta ihan mahdottoman pitkältä ajalta, mutta nyt on jo kohta yksi vuosi lukiota käyty!
Mihin aika katoaa?

13. huhtikuuta 2014

Ekaa kertaa sushia

kiinalaisessa2
sushiaomg
kiitosolihyvää
Kyllä, minä, pian 17-vuotias maistoin vasta viime viikon lauantaina ekaa kertaa sushia. Käytiin siis Nikon kanssa kiinalaisessa, jossa lauantaisin saa näemmä sushiakin. Oli ihan hyvän makusta, ei kuitenkaan ehkä niin upeaa ja mahtavaa kuin mitä noitten kuvittelin olevan. 
Mä muuten haluaisin tasata tämän mun postaustahtini nyt sillai, että postaisin noin kerran viikossa. En nimittäin haluaisi, että yhtäkkiä tulee tuollasia viikon tai parin taukoja postaamiseen, ja sitten yhtäkkiä tulee pari postausta viikossa. Muutenkin, mulla ei oman koneen näppäimistössä toimi välilyönti ollenkaan, joten mun pitää aina postailla jonkun muun koneella. En viitsi kokoajan olla lainaamassa joko äipän tai veljen konetta. Tää sunnuntai ilta/yö on jotenkin aika kivaa aikaa postata, paeta koulujuttuja.

Mulla ei nyt oo hirveästi asiaa, oon liian väsynyt kirjottamaan mitään kovin hienoa ja syvällistä. Mutta tän postauksen pointtina oli se, että oon saanut yhden asian tehtyä, mitä oon jo useamman vuoden koittanut saada aikaseksi! Eihän tää mikään kovin iso asia ole, mutta kuitenkin.
Mitäs sitä seuraavaksi tekis, kun sushin maistaminen on nyt poissa to do -listaltani.

6. huhtikuuta 2014

Tulppaaneja & koeviikko


tulput
tulput2
cosmopolittaniajatulpsuja
Lukion toiseksi viimenen koeviikko on nyt selätetty. Jos noista kaikista pääsis läpikin, niin oisin enemmän ku helpottunut, kun kokeiden tuloksethan me saadaan tietää tässä vasta myöhemmin. Vähän pelottaa et miten noi kokeet meni, koska en oikeasti lukenut lähes ollenkaan noihin kokeisiin ja koeviikolla yöunet oli kolmesta tunnista maksimissaan kuuteen tuntiin. En vaan jotenkin jaksanut ajatella kouluasioita, koska oli niin paljon muitakin asioita. Tiiättekö miltä tuntuu, kun joku todella tärkeä ihminen ei puhu mitään..

Ja oi, nyt kun ei oo tarvinut lukea koulukirjoja, oon voinut vihdoinkin lukea tota uusinta cosmompolitania! Vielä en oo saanut kaikkia mua kiinnostavia juttuja täysin luettua, että ehkä vielä kun tämänkin postauksen saan valmiiksi, painun tuonne sängyn pohjalle lukemaan cosmopolitania. Ihana lehti. Mulla oli maanantaista lähtien tehnyt mieli ostaa tulppaaneja ja perjantaina sain aikaseksi mennä ostamaan. Tulppaanit on ihania, yksinkertasia mutta siltikin niin kauniita.

31. maaliskuuta 2014

Rakas Blogger


parentaladvisory1korui
parentaladvisory3
parentaladvisory2
En oo kirjottanut blogiin pitkään aikaan, koska mulla ei oo ollut oikeen mitään mitä kirjottaa. Nyt mulla on taas koeviikko, saa nähä miten noi kokeet menee..Viime aikoina oon oikeestaan vaan ollut kotona, en oo jaksanut oikeen lähtee minnekään, mutta elossa ollaan! Oon nyt viime viikkoina ollut normaalia tympiintynyneempi tähän bloggeriin, esimerkiksi kun tohon viime postaukseen koitin latailla useemmankin tuollasen mustavalkosen kuvan, näyttivät ne blogissa sellasilta seepian värisiltä?Vaikka ihan selvästi olivat mustavalkoisia. Mitä ihmettä oikeasti?
Tänään otin itteäni niskasta kiinni ja päätin uudistaa blogin ulkoasua hieman, banneria ja noita sivupalkkeja. Vielä ois tarkotuksena metsästää jokin kiva uus hiiri ja muuttaa nuo vaaleanvioletit osat (tekstit) mustiksi, tai jonkin muun värisiksi. Mulla on viimenen koe torstaina, joten koitan sitten sillon katella tätä ulkosua uudestaan, vähän tarkemmin.
Uskaltauduin muuten tilaamaan netistä, sheinsideltä. Ei voi muuta sanoa ku että hyvin tuli paketti perille ja paita, sekä kaulakoru täysin ehjiä. Oon jotenkin aina vähän epäillyt tätä netistä tilaamista. Mutta kannatti tilata, oli halpaa, suhteellisen nopea toimitus ja kaikkea mitä nyt vaan voikaan toivoa, todella positiivinen yllätys!

ps. Taidan alkaa lataamaan kuvani tästä lähin flickrin kautta, laatu on nimittäin huomattavasti parempi kuin bloggerin kautta ladattaessa.

27. helmikuuta 2014

Hiihtolomaa odotellessa


Nyt on ollu kokeiden palautukset ja kaikki muutkin kouluhommat hoidettu pois alta, seuraavalla viikolla on se kauan odotettu loma! Alunperin mun ei ollut tarkotus lähteä lomalla yhtään minnekään, mutta nyt kuitenkin ollaan kaverin kanssa sovittu että meen pariksi päiväksi hänen luo, Turkuun. Odotan tätä reissua todella innolla, sillä mä en ensinäkään ole koskaan käynyt Turussa ja tottakai on ihana nähdä kaveria, jota oon viimeksi viime kesänä nähnyt. Postailen jo Turussa jos vaan kerkeän, voihan olla etten koneelle edes jaksa raahautua. Mutta viimeistään sitten siinä vaiheessa tulee kuvia kun oon tullut takasin kotiin, Rovaniemelle!

29. tammikuuta 2014

Rakkaus monissa määrin

Viimeaikoina oon iloinnut materiasta enemmän kuin yleensä, ja saanutkin sitä tavallista enemmän. Oon tottakai aina tykännyt saada kaikkea uutta, mutta tällä hetkellä kaikki uuden saaminen tuntuu jotenkin normaalia paremmalta. Kohta alkaa uus jakso, joten on pitäny uusia koulukirjojaki ostaa... liikaa.
MISSÄ MÄ OON OLLU? Koska tää on mun blogi, voin kertoa tänne niin ilosia ku sitte niitä ei niin ilosiakin juttuja. Mulla on ollut tässä nyt pari viikkoa tällasta pientä taukoa blogista, koska en oo jaksanut ajatella blogia, mulla ei oo ollut mitään mitä postata, tai en vaan oo osannut muotoilla mun ajatuksia kunnollisiksi lauseiksi, että oisin teille voinut kertoa. Mutta tosiaan, moni mun blogiani vähän pidempään lukenut tietää varmasti, että oltiin melko pitkään Jonin kanssa yhdessä, yli 2 vuotta... Tiiätte varmaan ihan ilman sanomattaki että mitä nyt on käynyt. Ja koska tiedän että jollakin kuitenkin kiinnostaa että miksi, mutta en kovin tarkasti tänne blogiini haluaisi tästä asiasta itkeä, niin sanon nyt sen verran, että me ajauduttiin jotenkin erilleen, eikä tää juttu enää toiminut. 

Tällä hetkellä mulla on koeviikko, mutta kun tää koeviikko sitten ens viikon tiistaina loppuu, koitan herättää itseni, kuin myös tämän blogin taas jälleen kerran henkiin!

ps. blogger tekee näille kuvien laadulle selvästikin jotain?
pps. mua saa alkaa seuraamaan ig'ssä, vaikkei sielä vasta oo kuin yks kuva >ig

9. tammikuuta 2014

Kuvia kuluneilta viikoilta


Nyt on jo useammassa postauksessa ollut kuvia Ylpöstä, yhdestä noista pennuista jotka ovat nyt muutaman viikon ikäisiä. Mä oon aivan rakastunut Ylppöön, toinen on niin pieni, ei osaa vielä kunnolla kävellä ja on vasta oppinut syömäänkin 
Pari pakollista kuvaa itsestäni, kun kerrankin löysin huoneestani paikan, jossa kuvat eivät aivan täydellisesti epäonnistu (tärähdä, ole täysin keltaisia...). Kuvissa näkyy tosiaan viime postauksessa esittelemäni paita ja kaulakoru. 
Käytiin pari viikkoa sitten isän kanssa Rossossa syömässä, ja oli muuten hyvää! Oon tainnut kesällä viimeksi käydä Rossossa, tuolloin otin kalleimman pihvin mitä listalta löytyi ja... ei ollut ollenkaan mun makuuni. Tällä kertaa päädyin sitten ottamaan kaikista halvimman pihvin, ja nam kuinka hyvää tuo olikaan. Tuli siis todellakin tajuttua, ettei se korkea hinta aina tarkota hyvää, taikka laadukasta.
Tervetuloa vuosi 2014! Vuoden vaihtuessa oli (taas) tosi pilvinen sää, eikä raketteja oikeen meinannu näkyä, saatikka että niistä oisi sitten saanut kuvia. Yllä oleva kuvahan nyt on täysin heilahtanut, mutta jostain syystä mä tykkään tuosta ihan hirveästi.. voitte tottakai olla erimieltä, mutta mä tykkään tuosta. 
Teittekö muuten mitään lupauksia vuoden vaihteessa? Mä en. Ne mun lupaukset on ennenkin nähty, joten tällä kertaa jätin lupaukset sikseen. 

Postaan taas heti kun vaan jotain postattavaa tulee