25. syyskuuta 2013

Huomenna tapahtuu!

 1 1  Pakollinen pärstäkuva näin ennen pientä taukoa  2  Toisen jakson kirjoja, uusia stabiloja, tusseja sunmuuta krääsää mitä tuun tarvitsemaan ens jaksossa!  3  Tänään tuli uus cosmopolitan, jota nopeasti kerkesin jo selata läpi, mutta kun mulla on matikan koe, niin täytyy varmaan siirtyä lukemaan tuon cosmopolitanin sijasta matikkaa  4  Pakkailuun on kulunut tänään ihan hirveästi aikaa. Voi tätä stressin määrää, kun tuntuu että jotain kuitenkin unohtuu ja käy tuota laukkua uudelleen ja uudelleen läpi.

Huomenna menen siis kouluun kahdeksalta, ensin oisi luvassa matikasta pohjatunti ja sitten se koe. Stressaa. En ole kerennyt kerrata oikeastaan yhtään matikkaa, sillä tämä päivä on kulunut pakostakin keskustassa (kirjojen ostamista) ja pakkaillessa. Huomenna kun oon saanut tehtyä matikan kokeen, hyppään autoon ja sitten vaan lentokentälle! Lähdetään siis Turkkiin (Alanyaan, mikäli en tästä ole jo tarpeeksi puhunut) viikoksi, elikkä tänne blogiin ei tule nyt postattua seuraavan kerran kuin vasta aikaisintaan ensi viikon torstaina. 

18. syyskuuta 2013

Puolivointisena koulussa


 Tänään puolivointisena lähdin uimaan, oli pakko. Koulu-uintia olen aina kammoksunut ja jännittänyt, tänään kuitenkin totesin, ettei se niin kamalaa sitten loppupelissä kuitenkaan ole. Bikinikuvan alapuolella kuvaa tylsähköstä lukiokalenteristani, jota innostuin tuunailemaan tänään. Alhaalla kuvaa lopputuloksesta! Oikealla olen vain minä, nuhainen opiskelija.
Koeviikko lähestyy, ja mitä mä olen tehnyt? Istunut kotona, kattonut elokuvia ja mässäillyt minkä kerkeän. Miksi kokeisiin lukeminen on niin vaikeata aloittaa ajoissa, miksi se pitää aina jättää viimetinkaan? Tänäänkin mun olisi tarkoitus lukea ainakin tuota fysiikkaa, jotta pääsen edes läpi. Saa nähdä miten käy. 
Tämän postauksen oli tarkoitus olla raikas ja pirtsakka, toivottavasti onnistuin. Ensi viikolla on jo siis kokeita, joten sillon ei hirveästi postauksia tule. Koitan postailla kuitenkin niin hyvin kuin vain kerkeän ja jaksan. Ainiin, ensi viikon torstaina tähän aikaan mä istunkin sitten jo Turkin lämmössä! Mä ajattelin, että voisin kuvailla jotain pieniä videopätkiä Turkissa ja koota nämä sitten yhdeksi kokonaisuudeksi, muutaman minuutin videoksi. Jos vaan tykkäätte ajatuksesta, niin sanokaa :)

15. syyskuuta 2013

Uutta väriä päähän & Awkward

Kuten mä tuossa aikasemmin tällä viikolla taisinkin jo hehkuttaa, keskiviikkona oli aika kampaajalle! Pari ylintä kuvaa huijaavat hieman, sillä eivät nämä mun hiukseni aivan noin vaaleat ole vaan oikeastaan aika tummanruskeat, joissa sitten on vähän vaaleampia raitoja (alin kuva!).
En tällä viikolla ole kerennyt oikeen mitään tekemään, sen takia ei siis ole oikeen postauksiakaan tullut. Oon lähinnä ollut vaan kotona, nukkunut ja muutenvaan sitten laiskotellut. Laiskottelusta puheenollen, tänään alko uusi tuotantokausia Awkwardia! Mahtavaa! Awkward on ehdottomasti yksi lempparisarjoistani, voitte vaan kuvitella kuinka oon odottanut tätä päivää, että pääsen taas nauttimaan tuosta aivan ihanasta sarjasta.
Ehkä ekaa kertaa koko vuonna, taikka muutenkaan sinä aikana kun olen blogannut, postaan postauksen jossa on vain kuvia minusta. Halusin vain päivittää hieman ulkonäköäni tänne blogin puolelle, enkä sotkea tähän postaukseen muita kuvia sitten. Ajattelin postata jonkun syksyisemmän postauksen ylihuomenna, kun noita syksyisiä kuvia on kertynyt jo aikamoisesti.

10. syyskuuta 2013

Musiikkia korvilleni


Raviva - Simple Message
Tämän ihanan neitokaisen olen löytänyt MTV finin ohjelmasta ''underemployed'' reilu puoli vuotta sitten, jossen kauemmankin aikaa sitten. Rakastan kyseistä sarjaa tietenkin ja tämän kyseisen naisen näyttelemä hahmo on ehdottomasti lempparini. En menisi sanomaan hänen musiikkiansa mitenkään kovin massasta eroavaksi, mutta ei tätä ihan massapopiksikaan voi oikein sanoa.
Brittany Underwood - California Wild
Brittany Underwood tuli minulle tutuksi sarjan ''Hollywood Heights'' kautta. Tämä sarja on ehdottomasti yksi lempisarjoistani kautta aikojen. Brittanyn musiikki on jotenkin ihanan iloista ja aitoa. Tämä kyseinen biisi ei ehkä aivan lempparini kyseiseltä laulajanäyttelijättäreltä ole, mutta tämä on ihanan iloinen ja kesäinen biisi, joka saa minut aina hyvälle tuulelle.
Cody Longo - She Said
Tämän ihanan mieslaulajan olen löytänyt samaisesta sarjasta kuin Brittanynkin. Tältä mieheltä löytyy niin herkkää, kuin myös sitten vähän menevämpääkin musiikkia. Alta puolisen vuotta olen Codyn musiikkia vasta kuunnellut, mutta jokatapauksessa hän on yksi lempparilaulajistani. 
Ehkä hieman erilainen postaus siihen nähden, millaisia mun postaukset yleensä on. Kerrankin kuvasin jotain muuta kuin ostoksia tai sitä pelkkää omaa naamaa. Osaa kuvista en kuitenkaan tähän postaukseen nyt laittanut, kun tuntui etteivät luontokuvailut olisi oikeen sopineet tähän. Tietenkin oisi ollut kaikista paras vaihtoehto varmaan postata pelkkiä graffiti-tyylisiä kuvia, mutta menköön tuo Arnolds kollaasi tuossa ylhäällä, menköön tämän kerran.
Mitä pidätte mustavalkoisista kuvista? Itse en niin hirveästi tykkää, mutta kaikkea pitää kokeilla ja muutenkin tällaisiin kuviin mun milestäni sopii melko hyvin mustavalkoisuus. Tänään oli mahtava päivä, vielä pitäisi jaksaa lukea läksyjä sunmuuta. Huomenna käyn kampaajalla ja uudesta tukasta tulee sitten torstaina varmaan kuvia!


7. syyskuuta 2013

Sweet sixteen 7.9


Ja sitten vähän lahja-asiaa;
Body Shopin tuotteen sain Jonilta lahjaksi. Ovat muuten tosi hyvänhajuisia! :) Äipältä sain 150e lahjakortin kampaajalle ja isältä sitten tulee varmaan rahaa lahjaksi. Kukkia tuli ja korttejakin ihan kiitettävästi!

Tänään tuli vuosia täyteen 16 ja synttäripäivää onkin juhlistettu kahdella erilaisella kakulla, cocktail tikuilla ja muilla ihanilla herkuilla. Nyt illemmalla kömmitään Jonin kanssa peiton alle, katsotaan Kung Fu -panda ja herkuttelu jatkuu. Halusin postata nyt päivemmällä, kun illemmalla en kuitenkaan olisi jaksanut koneelle enää raahautua, enkä muutenkaan halua viettää synttäripäivää koneen ääressä. Mulla jäi tuo aikasempi postaus julkasematta, sillä nyt pari päivää sain olla ihan ilman minkäännäköstä nettiä, joten en sitä pystynyt julkaisemaan. Katsotaan julkaisenko tuon postauksen huomenna jo vaiko vasta ylihuomenna! 

1. syyskuuta 2013

Kanawokki ja viikonloppu

Innostuin toissapäivänä tekemään ihan itse ekaa kertaa kanawokkia! Tosi helppotekoinen ja nopeahan tämä oli ja yllätyin, kuinka sain tästä niinkin hyvänmakuista tehtyä kuin se oli. Mä en nimittäin ole kehuttavan hyvä keittiössä.
Huppari - 29.95e BikBok huulikiilto - 3.95e h&m huulipuna - 4.95e h&m kynsilakka - 3.95e h&m
Innostuin tuosta pinkistä huulipunasta ja huulikiillosta aivan kunnolla. Mitä mieltä te olette? Onko ihan kamala ja liian räväkän värinen, vai tykkäättekö?
Loppuviikosta mulla on ollut hieman ongelmia postaamisen kanssa, kun eka oltiin muutama päivä täysin ilman nettiä ja nyt sitten kittuutellaan tällasella vähän väliä pätkivällä, hitaalla netillä. Mä kuitenkin halusin välttämättä saada postattua, kun asiaakin on ihan kiitettävästi kerrottavana.

Ulkoasusta
Pari kuukautta sitten muutin blogini ulkoasun aivan uuteen uskoon, mutta nyt kun tätä on tullut jo jonkin aikaa kateltua, on tullut vähän sellainen fiilis että oisi kiva uudistaa tätä ulkoasua jälleen. Voitte huomata että olen jo vähän tätä ulkoasua muuttanut, vielä olisi kuitenkin tarkoituksena löytää jokin kiva tausta ja koodailla jotain pikkujuttuja.

Turkin reissusta
Viimesimmässä postauksessani lupasin, että kerron nyt vähän tästä Turkin reissusta. Ollaan siis koko perheen voimin lähdössä Turkkiin syyskuun 26 päivä. Lähdetään vain viikon lomalle, mutta koen nyt kuitenkin tarpeelliseksi ilmoittaa tästä blogiin, kun tulee sitten sellanen mukava viikon postaustauko. Ilmottelen kyllä vielä tarkemmin sitten kun lähtöpäivä lähenee. :)