9. tammikuuta 2014

Kuvia kuluneilta viikoilta


Nyt on jo useammassa postauksessa ollut kuvia Ylpöstä, yhdestä noista pennuista jotka ovat nyt muutaman viikon ikäisiä. Mä oon aivan rakastunut Ylppöön, toinen on niin pieni, ei osaa vielä kunnolla kävellä ja on vasta oppinut syömäänkin 
Pari pakollista kuvaa itsestäni, kun kerrankin löysin huoneestani paikan, jossa kuvat eivät aivan täydellisesti epäonnistu (tärähdä, ole täysin keltaisia...). Kuvissa näkyy tosiaan viime postauksessa esittelemäni paita ja kaulakoru. 
Käytiin pari viikkoa sitten isän kanssa Rossossa syömässä, ja oli muuten hyvää! Oon tainnut kesällä viimeksi käydä Rossossa, tuolloin otin kalleimman pihvin mitä listalta löytyi ja... ei ollut ollenkaan mun makuuni. Tällä kertaa päädyin sitten ottamaan kaikista halvimman pihvin, ja nam kuinka hyvää tuo olikaan. Tuli siis todellakin tajuttua, ettei se korkea hinta aina tarkota hyvää, taikka laadukasta.
Tervetuloa vuosi 2014! Vuoden vaihtuessa oli (taas) tosi pilvinen sää, eikä raketteja oikeen meinannu näkyä, saatikka että niistä oisi sitten saanut kuvia. Yllä oleva kuvahan nyt on täysin heilahtanut, mutta jostain syystä mä tykkään tuosta ihan hirveästi.. voitte tottakai olla erimieltä, mutta mä tykkään tuosta. 
Teittekö muuten mitään lupauksia vuoden vaihteessa? Mä en. Ne mun lupaukset on ennenkin nähty, joten tällä kertaa jätin lupaukset sikseen. 

Postaan taas heti kun vaan jotain postattavaa tulee 

13 kommenttia:

  1. Oi onko nuo pennut jo niin isoja! Ihana! <3 :-)

    VastaaPoista
  2. oi maailman suloisin kisu <3 Oot todella nätti ja sun hiukset on aivan ihanat :-)

    VastaaPoista
  3. Aivan super såpå toi kissanpentu ♥ Oon rakastunut nohin sun hiuksiin! Keep up the good work! :)

    janettaaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Sinulla on aivan mielettömän ihana blogi - sujuvaa ja selkeää tekstiä, kauniita kuvia ja sitäkin kauniimpi kirjoittaja :) Liityin lukijaksesi <3

    Käy ihmeessä kurkkaamassa myös minun blogini, jos kiinnostaa :)

    <3: http://blomqvistsofia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Voi hyvänen aika mikä Ylppö! Syrän suli <3

    VastaaPoista