21. kesäkuuta 2016

Iittalan taika-sarja

Katselin näitä tuossa viime viikolla netistä taas ja siitä jotenkin tuli sitten mieleen, että en oo tänne laittanu vieläkään mun pienestä kokoelmasta kuvia! Sain näitä kyseisiä astioita jo jouluna lahjaksi, mutten sitten koskaan postaillut näistä mitään. Talvella on vaikea saada hyvää valaistusta luonnosta ja mun huoneeni valo on tosi himmeä ja kellertävä, joten sillon kun aikanaan koitin kuvata näitä ihania astioita, tuli kuvista mun mielestäni täysin käyttökelvottomia. Nyt kuitenkin kun aurinko paistaa lähes kellon ympäri, on hyvää aikaa kuvailla kaikkea materiaa, saa hyvän valaistuksen kuviin vaivattomasti.
Isä kyseli multa pitkään, että mitä sarjaa haluan alkaa keräämään. Aluksi ajattelin että en varmaan mitään, sillä mikään ei oikeen tuntunu omalta. No sitten kuitenkin jokunen sunnuntai pyörin prismassa, jolloin bongasin nää. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tätä sarjaahan olis saatavilla myös punasena, sinisenä sekä valkoisella pohjalla jossa nuo otukset on värikkäitä. Ylläriylläri tämä valkomusta iski muhun eniten. Näissä on sen verran vilkas tuo kuviointi, että mun mielestä esimerkiksi se punataustainen on jo vähän turhan rauhattoman näkönen. Lisäksi tietenkin valkomusta on siitä hyvä, että se toimii sit melkeen minkä kanssa vaan, jos sitten vuosien myötä vaihtuu muut värit kämpässä, niin ei silti tarvi piilottaa näitä minnekään.
Ainoa miinuspuoli näissä on se, että nää on todella hintavia, mutta toisaalta niinhän nuo kaikki iittalan romppeet on. Jos vaan olis varaa, niin ostasin heti näitä kaikkia ainakin sen 4 kappaletta. Koitan varmaan aluksi kerätä kaikkia noita lautasia ja kulhoja sen 4 kappaletta ja sitten myöhemmin ehkä korotan kuuteen. Näitä kuitenkin myydään yleensä aika kauan näitä sarjoja, luulisi siis että ei oo mitään kiirettä.
No niin kuitenkin, mun kokoelmaani kuuluu:
1 kaadin
4 kulhoa, 0,6l
1 syvä lautanen, halkaisija 20cm
1 syvä lautanen, halkaisija 22cm
2 normaalia lautasta, halkaisija 30cm
2 normaalia lautasta, halkaisija 22cm
Tarkotuksena olis käydä joko tällä tai ens viikolla ostamassa ainakin yks lautanen ja se sellanen posliinilusikka kokoelmaani. En oo vielä kyllä ihan saanu selville sitä lusikan perimmäistä käyttötarkotusta, mutta kaipa mä voin käyttää sitä jonkulaisena sokerilusikkana tai muuna vastaavana :-D Jos joku vaan tietää tai on keksinyt niille posliinilusikoille käyttötarkotuksen, saa toki jakaa mun kanssa! Keräileekö kukaan teistä tätä taika-sarjaa?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti