18. heinäkuuta 2016

Åbo vol 2



Tän reissun aikana tuli käveltyä ja istuttua useampaankin otteeseen Aurajoen rannassa. Keskiaikasilla markkinoilla ekana viikonloppuna levähdettiin Benjaminin kanssa hetkeksi odottamaan Saaraa ja Mikaelia tuonne ja Saaran Dublinin reissun jälken käveleskeltiin Saaran kanssa. Jotenki tuo Aurajoki jaksaa viehättää mua vaikka se vesi onkin aivan paskasta. Rovaniemellä ei oo mitään tällasta, kaipa se johtuu siitä. Mulla tulee Aurajoen rannassa ollessa sellanen olo ku ois ulkomailla, se on jotenkin niin erilaista siihen nähden mihin oon ite tottunut.

Saara on siitä asti kun oon ekan kerran käynyt Turussa kertoillut mulle tuosta kauppakeskus Hansan vierestä löytyvästä kauppahallista ja mulla on jo pidemmän aikaa se kiinnostanut, mutta vasta nyt päätin oikeasti lähteä kiertelemään sinne. Ihana paikka. Kauppahallista löytyy tuoretta leipää, voi ostaa tuoretta lihaa ja kalaa, leivonnaisia, sushia ja muita ihania ruokapaikkoja. Olikohan hyvä idea lähteä haahuilemaan tuonne nälkäsenä? Noh loppupelissä tuo osottautui ihan hyväksi ideaksi, sillä nyt ainakin tiedän mistä saa hyvää ruokaa kohtuullisella hinnalla. Mä löysin nimittäin Vnamese nimisen paikan tuolta kauppahallista, jossa sitten söin vielä uudemmankin kerran. Mukavaa vaihtelua subeille ja muille. Ens kerralla mun on kyllä pakko päästä kokeilemaan kunnollista sushia, se vähän jäi tällä kertaa kun en oikeen osaa syödä puikoilla... ens kerralla meen sitte nolaamaan itteni niitten kepakoitten kans vaikka kuinka jännittäis :-) 
Yks päivä lähdettiin käymään Benen kanssa Fiskarissa, mikä oli yllättävän kiva reissu. Sää näytti aluksi sateiselta, mutta kävi hyvä tuuri kun tuo sade sitten kiersi Fiskarin, siellä nimittäin paistoi koko päivän aurinko ja oli lämmintä. Fiskarissa vaan käveltiin ympäriinsä ja ihmeteltiin, syötiin jäätelöä ja kuvailtiin. Käytiin myös Fiskarsin liikkeessä ja museossa tottakai!
Mulla on Rovaniemelle paluun jälkeen suoraansanottuna ahdistanut ja vituttanu melko rankasti. Kokoajan on jotenkin outo ja todella stressaantunut olo, enkä osaa tarkalleen sanoa että miksi. Onhan mulla Rovaniemelläkin ihania ihmisiä ympärilläni ja arvostan suuresti kaikkia mun ystäviä joita mulla täällä on. Mutta Turussa ja Paraisilla mulla oli tosi rentoutunut olo, nukahdin öisin painamalla pään tyynyyn ja mietin useaan otteeseen itekseni, että kuinka onnelinen oikeasti oon. Rovaniemellä mulla on kaikki paikat jumissa, kierin monta tuntia sängyssä ennen kuin saan unta ja kun herään, se johtuu jostain painajaisesta yleensä sillä herään täristen ja kuumana ku kiuas.

Mä oon jo pari vuotta haaveillut Turkuun muuttamisesta, mutta viimeistään tämän reissun myötä se on nyt varmaa. Talvella kun saan lakin muutan mahdollisimman nopeasti Turkuun. Oon pienestä asti kiukutellu Rovaniemellä asumisesta, mutta vielä muutama vuosi sitten en oikeen tiennyt että minnes mä sitten lukion jälkeen oikeasti lähtisin. Varmaa oli jo tuolloin että pois lähden, mutta mitään tiettyä paikkaa ei ollut mihin halusin. Nyt on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti