18. syyskuuta 2013

Puolivointisena koulussa


 Tänään puolivointisena lähdin uimaan, oli pakko. Koulu-uintia olen aina kammoksunut ja jännittänyt, tänään kuitenkin totesin, ettei se niin kamalaa sitten loppupelissä kuitenkaan ole. Bikinikuvan alapuolella kuvaa tylsähköstä lukiokalenteristani, jota innostuin tuunailemaan tänään. Alhaalla kuvaa lopputuloksesta! Oikealla olen vain minä, nuhainen opiskelija.
Koeviikko lähestyy, ja mitä mä olen tehnyt? Istunut kotona, kattonut elokuvia ja mässäillyt minkä kerkeän. Miksi kokeisiin lukeminen on niin vaikeata aloittaa ajoissa, miksi se pitää aina jättää viimetinkaan? Tänäänkin mun olisi tarkoitus lukea ainakin tuota fysiikkaa, jotta pääsen edes läpi. Saa nähdä miten käy. 
Tämän postauksen oli tarkoitus olla raikas ja pirtsakka, toivottavasti onnistuin. Ensi viikolla on jo siis kokeita, joten sillon ei hirveästi postauksia tule. Koitan postailla kuitenkin niin hyvin kuin vain kerkeän ja jaksan. Ainiin, ensi viikon torstaina tähän aikaan mä istunkin sitten jo Turkin lämmössä! Mä ajattelin, että voisin kuvailla jotain pieniä videopätkiä Turkissa ja koota nämä sitten yhdeksi kokonaisuudeksi, muutaman minuutin videoksi. Jos vaan tykkäätte ajatuksesta, niin sanokaa :)

15 kommenttia:

  1. Iiiihana postaus ja ihana kalenteri! Innolla (or not) ootan ko ensimmäinen päivä alkaa mun lukioelämä.. :D ei mutta tee joo semmonen kiva video hommeli!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos Emma <3 Ja on tää ihan ok tää lukio, mutta koeviikot.. :c

      Poista
  2. Ihania kuvia & ulkoasu, sun blogis obn niiiin ihana<3<3<3 :-)

    VastaaPoista
  3. et kyllä oo ainoa jolla kokeisiin luku jaa viime tinkaan aina :D toi kalenteri on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla etten ole ainoa, jolla on tää kyseinen ongelma :D Ja kiitos!

      Poista
  4. todella ihana ulkoasu! ♥ ja oot tosi kaunis :3

    VastaaPoista
  5. Tosi hieno blogi! Tää ulkoasu on aivan mahtava :3!
    Ps. kuvatkin oli hienoja x)

    VastaaPoista
  6. Todella nätti olet, ihana ulkoasu ja ihania kuvia :)

    fairytalesfromlife.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Aah, niin kaunis olet ! ♥ Minä idiootti olen unohtanut, että miten noi kuvakkeet saa pieniksi, kun siis kommentoi niin toi oman tilin kuva.. Eli siis miten sen saa pieneksi ? :D Sori mun surkee selitys siitä, missä tarviin apua. >__<

    Mutta ihania kuvia ja upea postaus ! Voisit tosiaankin tehä Turkista parin minuutin videon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Ja paha mennä sanomaan, en nimittäin yhtään muista :s

      Poista