16. heinäkuuta 2016

Åbo



Pakenin pari viikkoa sitten perjantaina pois Rovaniemeltä, Turkuun. Saara tuli mua vastaan asemalle josta käveltiin Saaran luo, jossa hänen poikaystävänsä Mikael odotti jo malttamattomana että päästään lähteen Paraisille. Parainen vaikutti ensituntumalta tosi pieneltä, mutta toisaalta tosi symppikseltä paikalta. Illan suunnitelmissa oli ottaa alkoholia, niinkuin tehtiinkin, mutta sää ei ollut tuollon mikään paras mahdollinen: päivällä tuntu että meikit valuu pitkin naamaa ja illalla iho oli kananlihalla ja jouduttiin jossain vaiheessa lähteä tyhjentämään Mikaelin hupparivarastoa. Istuskeltiin Paraisten keskustassa jossain puistossa aikalailla kokoilta. Mulla oli tosi kiva ilta, ku sai olla ihmisten kanssa joista oikeasti tykkää ja pääsi taas tutustuun vähän paremmin tuohon Saaran aviomiesehdokkaaseen. Jossain keskiyön pintaan Mikael ja Saara lähti Mikaelin tykö ja mä ja Benjamin lähdettiin hänen luo.
Vietettiin Benjaminin kanssa suurin osa ajasta Paraisilla, mutta käytiin myös Turussa, Mynämäellä, Fiskarissa ynnä muualla. Bene oli hirveessä stressissä jatkuvasti siitä, että hän on muka jotenkin huono matkaopas, vaikka oikeasti tuo näytti mulle vaikka ja mitä paikkoja ja mulla oli hauskaa, oli kiva nähdä uusia paikkoja. Illalla käytiin useampaan otteeseen tunnin tai parin kävelyllä, jolloin Bene veti yhdellä pysähdyspaikalla leukoja. Mä tyydyin seuraamaan onnettomine käsilihaksineni ihan vaan vierestä ja kannustin häntä. Pariin kertaan käytiin myös rannalla, mutta pelkästään rannalla istuessa oli sen verran viileää etten uskaltautunut uimaan. Taitaa jäädä tämän kesän uimiset uimahallin puolelle mulla :-D
Turussa käytiin viime viikolla ma-to, sillä Saara oli Dublinissa ja jätti kisunsa mun hoidettavaksi. Käytiin siis ainakin kerran päivässä katsomassa että kissalla oli kaikki ok, annettiin ruokaa ja vähän leikittiin sen kanssa ettei tuo kuole yksinäisyyteen ja tylsyyteen. Heti lauantaina, eli seuraavana päivänä mun tuloni jälkeen käytiin Turussa keskiaikaisilla markkinoilla. Nuo markkinat oli ihan mielenkiintoisat, siellä oli aivan hullun paljon porukkaa, eikä näin ollen päädytty ostamaan mitään, kierrettiin vain. Parina päivänä olin sitten vähän pidemmän aikaa Turussa yksin, kun Benjamin ajeli moottoripyörällä. Ajateltiin että mun on kivempi pyöriä Turussa ja ihmetellä kuin maata Benen luona vaan. Tämän viikon alkupuolella uskaltauduin itekin sitten moottoripyörän kyytiin. Se oli koulun esitelmien ohella jännittävintä mitä oon tehnyt ja yllättävän helppoa. Olin meinaan ihan varma, että siinä joutuu pitämään kiinni niin lujaa että sattuu, ettei putoa kyydistä. Olin myös varma, että saan jonkun itkupaniikkikohtauksen heti kun pyörä lähtee liikkeelle, mutta nautin siitä heti alkumetreiltä asti.
Päivät siis kului lähinnä autolla ajellessa ja paikkoja kierrellessä. Käytiin myös parissa autoliikkeessä, sillä Benen on tarkotus vaihtaa autoa, kun tuossa nykysessä tökkii aivan liian moni asia. Sekin oli mulle ihan uus juttu, mutta koska mulla on tapana tykätä asioista joihin mulla ei ole varaa niin tottakai se autokauppojen kiertelykin oli sitten kivaa :-D Pääsin ihailemaan ja jopa istumaan mun unelmieni autossa (fiat 500) ja jotenkin sain siitä kyllä motivaatiota tuon autokoulun loppuun käymisessä. Käytiin myös koeajamassa paria autoa, mikä oli jännää ja oli hauskaa seurata toista kun hän oli niin innoissaan niistä autoista.
Kuvia tuli räpsittyä noin 400 ja koitan postailla niitä tänne ja selitellä niistä parhaani mukaan tässä lähitulevaisuudessa! Mä kun tykkään tällasista postauksista joissa on 4-6 kuvaa, niin tästä reissusta on varmasti tulossa ainakin 2 postausta vielä. Mulla oli sen verran kiva reissu, että haluan palata aina uudestaan ja uudestaan katsomaan näitä kuvia, sillä niistä tulee niin hyvä mieli. Lisäksi luvassa on varmaan ostospostaus, sillä mulla tuli palkka juuri ennen reissuun lähtöä, elikkäs pari hassua hankintaa tuli tehtyä kuten esimerkiksi uusi luuri!

2 kommenttia:

  1. ihanan raikkaita kesäisiä kuvia ! luin sun blogia joskus vuosi ( tai jopa kaksi ??!) sitten ja ihanaa kun nyt taas löysin tänne facebookin kautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ja joo, mäkin luin sun blogia :) Täytynee taas alkaa seuraamaan sua kans kun oon nyt tehny paluun blogimaailman puolelle

      Poista